keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Taukoa takana


Juu ei, blogi ei ole suinkaan kuollut tai kuopattu. Kliseisesti voi sanoa, että on ollut kiirettä ja päivitys on vain jäänyt ja jäänyt. Mitään kovin ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta nostantapahan esiin muutamia neulomuksia alkuvuodelta. Juuri meneillään on yksi huivi, jonka ainaoikein reunukseen pitäisi löytää vähän motivaatiota. 

 Ei ihan täsmälleen jämälankajoulukalenteriraitasukat. Neulottu vuodenvaihteen molemmin puolin. Alkuperäinen raidoituksen määrä otettu kalenterisukista, mutta väritys ei mene ohjeiden mukaan vaan enemmän "otetaan sopiva kerä käteen ja neulotaan" periaatteella. Neulottu 2 puikoilla.



 Kuvalla ei voi kehua, mutta nämä säärystimet lähtivät eräälle kanssabookcrossaajalle, joka voitti viime syksyn Roosa nauha -kirjavapautushaasteessa. Malli mukaeltu Novitan sukkalehdestä, käytin varpaattomien sukkien mallikertaa, mallikerran palmikot toistuvat molemmin puolin ja väleissä on helmineuletta. Leveämmät toisesta päästä. Neulottu muistaakseni puikoilla nro. 3.




Merenkulkijat isälle. Seiskaveikkaa, puikot 3,5.



Huivi aloitettu.



Aloitettu on myös pienimuotoista opiskelua. Videoluennon lomassa voi neuloa, ellei sitten keskustella kovin aktiivisesti :P


Syksyn sukkasadon tiimoilta voitin arvonnassa ja paketista paljastui lankaa ja puikot.


Lisäksi olen puuhaillut mm. bookcrossing kirjatuunausta


:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti