perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kauneus on ikuista iloa

Minun ei tosiaankaan tarvitse pelätä yötä. Yö on musta kissa, jolla on pehmeät tassut, eikä se jätä minua koskaan yksin.


Kun Sibeliukset suunnittelevat muuttoa ulkomaille, heidän palvelija Idalle on löydettävä uusi pesti. Ja niin asemamiehen orpotytöstä, entisestä navettapiiasta, Topeliusten pikkupiiasta ja Sibeliuksen lapsenpiiasta  tulee itsensä Albert Järnefeltin ateljeerin emännöitsijä. Yhtä riuskasti kuin ennenkin Ida tarttuu työhön kuin työhön, olipa sitten kyseessä vessatuolin sankon tyhjennys tai sillivoileipien tarjoileminen krapulassa  oleville taiteilijoille. Työ on kuitenkin lopulta yksitoikkoista ja yksinäistäkin, siivottavaa riittää ateljeerin lisäksi sekä Järnefeltin sisarusten kaupunkikodissa että maaseutuhuvilassa, kun Albert-herra on vähän väliä jossakin päin maailmaa. Ida on lopulta edelleen pelkkä syrjästäkatsoja. Mutta onneksi Idakin pääsee taidenäyttelyihin ja löytää kansankirjaston, josta saa pienellä maksulla lainaan aina kerrallaan kaksi tietokirjaa ja yhden romaanin. Rakkauttakin, tai ainakin ihastumista, on ilmassa, mutta säätyerot ovat totisinta totta ja palvelijan tahdon ylitse käy aina isäntäväen tahto.

Tietämättään Ida elää historiallisten tapahtumien pyörteissä ja keskellä mitä vilkkainta suomalaisen taiteen kultakautta. Edelfeltin ateljeerissa vierailee taiteilijoita, muusikoita, kirjailijoita... toinen toisensa jälkeen, Ida pääsee näkemään hienoja maalauksia ja myös todistamaan niiden syntyä. Ja tarvitaanpa talossa myös lääkäri Runebergin vierailuita. Jo ennen uuden pestin alkua Ida kuulee vihjailuja Albert-herran huikentelevaisesta elämästä ja talon yhteinen pyykkitupa on suorastaan juorujen pesä, mutta eipä Idan tarvitse pelkkien juorujen varassa olla, sillä hän pääsee aitiopaikalta todistamaan millaista elämää naimisissa oleva taiteilija viettää. Väitetäänpä Albert-herran itsensä sanoneen, että yksikään nainen ei voi vastustaa hänen voimaansa, tekeekö Ida tästä poikkeuksen?

Lopulta Ida joutuu toteamaan, että kohtalolla on aina viimeinen sanansa sanottavana ja Ida joutuu tekemään oman kipeän päätöksensä.

Emännöitsijä on Syrjästäkatsoja tarinoita –kirjasarjan kolmas osa, tarina tulee jatkumaan vuoden päästä, Mustosen mukaan seuraavan kirjan nimi olisi Ruokarouva. Pidin valtavasti sarjan aloittavasta Paimentyttö –kirjasta ja siihen verrattuna sarjan toinen osa, Lapsenpiika, tuntui hieman laimealta. Emännöitsijä sen sijaan lunastaa kaikki odotukset ja jatkaa Idan tarinaa tapahtumarikkaalla ja mielenkiintoisella tavalla. Sarja on sekoitus faktaa ja fiktiota. Mustonen on tehnyt pikkutarkan pohjatyön ja kaivellut esiin tietoja mm. Järnefeltien elämästä, Helsingin tapahtumista ja onnettomuuksista, huvilaelämästä ja Elisabetinkatu 27 (nykyinen Liisankatu) asuneiden ihmisten vaiheista ja talon historiasta. Oikeita, historiallisesti tarkkoja tapahtumia katsotaan kuitenkin fiktion kautta. Tarina on mukaansa tempaava ja pakkoahan se oli lukea melkein yhtä kyytiä loppuun. Lukiessa tuntee itsekin olevansa tapahtumien keskellä. Ja taas saa harmitella, että jatkoa tulee vasta vuoden päästä ;) Tämänkin kirjan lopussa on luettelo lisätietoja antavista lähteistä. Kirjasarjan facebook-sivuille on taas linkattu mielenkiintoisia juttuja historiallisista tapahtumista ja linkeistä pääsee esim. katsomaan miltä Albert-herran ateljeeri on näyttänyt hänen eläessään ja miltä se näyttää nykypäivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti