Kauneus on ikuista iloa

Minun ei tosiaankaan tarvitse pelätä yötä. Yö on musta kissa, jolla on pehmeät tassut, eikä se jätä minua koskaan yksin.

Kun Sibeliukset suunnittelevat muuttoa ulkomaille, heidän palvelija Idalle on löydettävä uusi pesti. Ja niin asemamiehen orpotytöstä, entisestä navettapiiasta, Topeliusten pikkupiiasta ja Sibeliuksen lapsenpiiasta  tulee itsensä Albert Järnefeltin ateljeerin emännöitsijä. Yhtä riuskasti kuin ennenkin Ida tarttuu työhön kuin työhön, olipa sitten kyseessä vessatuolin sankon tyhjennys tai sillivoileipien tarjoileminen krapulassa  oleville taiteilijoille. Työ on kuitenkin lopulta yksitoikkoista ja yksinäistäkin, siivottavaa riittää ateljeerin lisäksi sekä Järnefeltin sisarusten kaupunkikodissa että maaseutuhuvilassa, kun Albert-herra on vähän väliä jossakin päin maailmaa. Ida on lopulta edelleen pelkkä syrjästäkatsoja. Mutta onneksi Idakin pääsee taidenäyttelyihin ja löytää kansankirjaston, josta saa pienellä maksulla lainaan aina kerrallaan kaksi tietokirjaa ja yhden romaanin. Rakkauttakin, tai ainakin ihastumista, on ilmassa, mutta säätyerot ovat totisinta totta ja palvelijan tahdon ylitse käy aina isäntäväen tahto.

Tietämättään Ida elää historiallisten tapahtumien pyörteissä ja keskellä mitä vilkkainta suomalaisen taiteen kultakautta. Edelfeltin ateljeerissa vierailee taiteilijoita, muusikoita, kirjailijoita... toinen toisensa jälkeen, Ida pääsee näkemään hienoja maalauksia ja myös todistamaan niiden syntyä. Ja tarvitaanpa talossa myös lääkäri Runebergin vierailuita. Jo ennen uuden pestin alkua Ida kuulee vihjailuja Albert-herran huikentelevaisesta elämästä ja talon yhteinen pyykkitupa on suorastaan juorujen pesä, mutta eipä Idan tarvitse pelkkien juorujen varassa olla, sillä hän pääsee aitiopaikalta todistamaan millaista elämää naimisissa oleva taiteilija viettää. Väitetäänpä Albert-herran itsensä sanoneen, että yksikään nainen ei voi vastustaa hänen voimaansa, tekeekö Ida tästä poikkeuksen?

Lopulta Ida joutuu toteamaan, että kohtalolla on aina viimeinen sanansa sanottavana ja Ida joutuu tekemään oman kipeän päätöksensä.

Emännöitsijä on Syrjästäkatsoja tarinoita –kirjasarjan kolmas osa, tarina tulee jatkumaan vuoden päästä, Mustosen mukaan seuraavan kirjan nimi olisi Ruokarouva. Pidin valtavasti sarjan aloittavasta Paimentyttö –kirjasta ja siihen verrattuna sarjan toinen osa, Lapsenpiika, tuntui hieman laimealta. Emännöitsijä sen sijaan lunastaa kaikki odotukset ja jatkaa Idan tarinaa tapahtumarikkaalla ja mielenkiintoisella tavalla. Sarja on sekoitus faktaa ja fiktiota. Mustonen on tehnyt pikkutarkan pohjatyön ja kaivellut esiin tietoja mm. Järnefeltien elämästä, Helsingin tapahtumista ja onnettomuuksista, huvilaelämästä ja Elisabetinkatu 27 (nykyinen Liisankatu) asuneiden ihmisten vaiheista ja talon historiasta. Oikeita, historiallisesti tarkkoja tapahtumia katsotaan kuitenkin fiktion kautta. Tarina on mukaansa tempaava ja pakkoahan se oli lukea melkein yhtä kyytiä loppuun. Lukiessa tuntee itsekin olevansa tapahtumien keskellä. Ja taas saa harmitella, että jatkoa tulee vasta vuoden päästä ;) Tämänkin kirjan lopussa on luettelo lisätietoja antavista lähteistä. Kirjasarjan facebook-sivuille on taas linkattu mielenkiintoisia juttuja historiallisista tapahtumista ja linkeistä pääsee esim. katsomaan miltä Albert-herran ateljeeri on näyttänyt hänen eläessään ja miltä se näyttää nykypäivänä.

Puoli vuotta jouluun on, laskin aivan itse eilen, kuuuun näiiiin silmät tonttuuuuseeen....

Kilisee, kilisee puikkoset, helkkyen, välkkyen. Kilisee, kilisee puikkoset loistehessa... ööö, melkein nietosten (eipä silti, minä rrrrrrakastan näitä kymiä kesäkelejä!)

Joo, ei ole iskenyt kesähepuli, eikä kiireinen työkevät ole sulattanut lopullisesti aivoja, vaan juhannusaattona alkoi Jouluyön hullutus, tuttavallisesti Jyh. Kesäyön hullutukseen en yksinkertaisesti vain ehtinyt mukaan, mutta onneksi tuli Jyh, sen tahti on muutenkin vähän leppoisampi. Ravelry-nettisivustolta löytyvässä Jouluyön hullutuksessa aloitetaan elokuun loppuun mennessä 20 työtä, tiukkoja rajoituksia ei ole, saa virkata, saa neuloa, saa myös tehdä pieniä töitä. Kaikki 20 työtä pitäisi saada valmiiksi jouluaattoon mennessä. Itse aloitin alla olevissa tunnelmissa heti yöllä, startin ovat saaneet yksi huivi, pari tistkirättiä ja sukkaparia. Lisää kuvia myöhemmin. Työsyksy voi olla hektinen, mutta aina voi yrittää.

Keväästä ei oikeastaan sen enempää, mutta tässä vielä tämän kevään ehdottomat lempi-huivit:

Akimbo-huivin neuloin jo viime kesän kyh:issä, mutta se pingotus, pingotus. Lankana Wollmeisea kahdessa eri värissä ja tuo pääväri vain on niiiin kaunis (kuva taa on vähän huono)

Stripe stydy-huivin idea on epäsymmetrisessä muodossa, joka saadaan aikaan lyhennetyillä kerroksilla. Lankana Hopeasäikeen basic sock väreissä omena ja havu. Lanka ei ihan riittänyt, joten raitatoistoja on yksi alkuperäistä vähemmän. Tätä huivia aion kuitenkin neuloa toisen, ehkä vielä kolmannenkin...

Tällä hetkellä aikaa vies myös yksi uusi harrastus, opeteltavaa olisi vielä aika paljon....

Savossa kaikki on kierompaa – myös puikot

Joka postauksen voisi näemmä aloittaa, että niin se aika menee. Minun oli tarkoitus kirjoittaa savolaisesta neuleretriitistä jo pari viikkoa sitten, mutta, no, kiire, ja sitä rataa.

Pe-su 4.-6.4. joukko eri-ikäisiä, eripuolelta Suomea tulevia, erikokoisia ja no erilaisia persoonia kokoontui Savon maille erittäin kieroon retriittiin. Viitakon tähtösiä yhdistävänä tekijänä oli rakkaus neulomiseen, kehräämiseen, virkkaamiseen jne.  

Armas Wikipediamme osaa suomentaa retriitin näin

Retriitti eli retretti (< ransk. retrait, ’vetäytyminen’ < lat. retraho, ’noutaa takaisin’) on vetäytymistä arkielämästä ja hiljentymistä esimerkiksi hengellisistä syistä tai stressin välttämiseksi. Länsimaiden kristillisistä, hiljaisuutta korostavista retriiteistä käytetään usein sekaannusten välttämiseksi nimityksiä hiljaisuuden retriitti ja hiljentymispäivät, sillä on olemassa sellaisiakin retriittejä, joiden ajatus perustuu runsaalle keskustelulle.

Tässä tapauksessa sanoisin, että RUNSAALLE keskustelulle ja käsitöille ;) Paitsi arjesta irrottautumista ja stressin poistamista neuleretriitistä saa valtavasti henkistä energiaa. Toisaalta ehkä toivoisi, että fyysinen energia olisi noussut samoissa määrin ”vanha” ei enää jaksa lyhyitä yöunia :D. Ja vaikka savolaiset puikot oliskin kierot, ihmiset (niin savolaiset kuin muualtakin päin kokoontuneet) olivat jälleen ihania. Retriitissä pääsee myös ihastelemaan toisten upeita töitä, hienoja ideoita ja ihania lankoja; samalla päähän tulee miljoona ja yksi uutta ideaa, vaikka ne edellisetkin on vielä toteuttamatta. Ruoka oli hyvää, herkkupöydän jäljiltä olo oli suorastaan loistava, sillä herkkupaaston vuoksi söin lähinnä hedelmiä, kasviksia ja vähän suolaista piirakkaa. Retriitin jäljiltä päänsisäinen jukeboksi soitti täysillä erinäisiä karaokebiisejä ja odotan edelleen milloin näen painajaisia karaokevideoiden pinkkiasuisesta jumpparinaisesta....

Tässä retriitissä oli myös tarjolla erilaisia pajoja, joista saattoi käydä hakemassa vähän oppia. Tällä kertaa tartuin kankaisiin ja knot bag –pussukan kaavoihin ja vihdoinkin minulle aukesi, miten ommellaan vuorillinen pussi niin, että saumat jäävät sisään ja pussia voi käyttää miten päin tahansa ilman ulospäin näkyviä saumavaroja. Jei! Kirjallisten ohjeiden hahmottaminen ei ole aina vahvimpia puoliani ja asiaa helpottaa valtavasti se, että a) näkee vaiheittain miten pitäisi toimia ja b) saa sen jälkeen tehdä itse. Ehkä selätän koulun käsityötuntien ompelu(kone) traumat ja kokeilen vielä muutakin.

Matkaan tarttui ei ehkä ihan niin tyypillisiä minun värejä, mutta ne vaan näyttivät niin hyviltä vierekkäin. Tässä olisi Color affection ja Day brake…. kunhan joku vain ne ensin neuloisi…..