Arkihuolesi kaikki heitä!

Hyvää joulua sinulle, miten sitten ikinä joulusi vietätkään! Tai vaikka et viettäisi ensinkään. 

Arkihuolesi kaikki heitä kuvaa hyvin omaa joulua: joulu on paitsi suuri juhla, se on myös hengähdystä syksyn arkisesta aherruksesta. Omaan jouluuni kuuluu usein tietyt perinteet. Toki joulu tulee ilman näitä perinteitä (on aina tullut, vaikkeivät nämä asiat ole toteutuneet), mutta toteutuessaan ne tuovat jouluun oman tunnun. Joulukuusi koristellaan aatonattona, hautausmaalla käydään aattoaamuna, tutut koristeet, kinkku, joululaulut, Lumiukko, Ihmeellinen on elämä, joulukirkko….. Yksi perinteistä on ollut julkaisemisestaan saakka Rosamunde Pilcherin Talvipäivänseisaus tai alkukielellä Winter Solctice, riippuu vähän vuodesta kummalla kielellä sen lukee. Ja lukeminen pitää tietysti aloittaa 21.12. ja mieluiten heti aamusta ;) Tänä vuonna huomasin, että omat kappaleeni kirjasta, sekä suomennos että alkukielinen versio, olivat eri paikkakunnalla kuin minä, mutta onneksi kirjasto pelasti!

Tämä sympaattinen hyvänmielen kirja sopii kuin nakutettuna jouluun. Seuraava paljastaa kirjasta aika yksityiskohtaisia tietoja. Lukukokemus on toki aina subjektiivinen, mutta tämän kirjan kohdalla se on minulle perinteen takia sitä vielä enemmän, joten kaikki eivät ehkä tästä(kään) pidä ihan yhtä paljon…

"Joulukuu 22.

Kun Elfrida keskitalvella heräsi pimeään tässä kylmässä ja pohjoisessa maankolkassa, hän avasi silmänsä eikä hänellä ollut ajasta aavistustakaan…… Tänä aamuna hän ojensi kätensä ja kelloa katsoessaan huomasi, että se oli puoli kahdeksan. Elfrida nousi hiljaa vuoteesta, otti paksun aamutakkinsa ja työnsi jalkansa tohveleihin ja meni sulkemaan ikkunan. Satoi taas lunta, ei pyryttämällä, mutta tuuli puhalsi räntäisiä hiutaleita mereltä. Ne kieppuivat ja tanssivat kirkon ympärillä ja hautausmaan puiden mustien oksien lomitse ja hohtivat katulamppujen loisteessa kullanvärisinä."

Vaikka kirja huipentuukin talvipäivänseisauksen juhliin ja joulunviettoon, tarina alkaa paljon kauempaa. Entinen näyttelijätär, viehättävä ja epäsovinnainen Elfrida Phipps vetäytyi levottomasta Lontoosta viettämään rauhallisia eläkepäiviä pieneen Dibtonin kaupunkiin. Elfrida kaipasi elämänmuutosta, sillä suhde naimissa olevan kuuluisan näyttelijän kanssa oli päättynyt miehen kuolemaan ja Elfrida oli tippunut vähän kuin tyhjän päälle. Mutta pienessä kylässä oleva talo on mukava, koiratarhalta mukaan lähtenyt pieni Horace on täydellinen kumppani, käsityö tuovat lisäansioita ja seudun muut ihmiset tuntuvat mukavilta. Kylän tahtonainen on Gloria, joka on mennyt naimisiin melkein Elfridan ikäisen Oscarin kanssa ja Oscarin ihmeeksi hän on saanut vielä vanhoilla päivillään ihanan tyttären. Elfrida on tyytynyt ajatukseen viettää yksinäiset eläkepäivänsä kylässä, mutta kohtalolla oli vielä yllätyksiä jäljellä; Oscar menettää perheensä hirvittävässä onnettomuudessa ja hän tarvitsee avukseen viisasta ja maailmaa nähnyttä Elfridaa.  Glorian edellisestä avioliitosta olevat pojat haluavat myydä talon ja häätää Oscarin pois. Hätäratkaisuna Oscar ja Elfrida lähtevät Skotlantiin, vanhaan perintötaloon. Oscarin toipuminen vie aikaa, hän suorastaan pelkää törmäävänäsä kylän tuttavalliseen vanhukseen ja karttelee kylän ymmärtäväistä pappia. Kaksikko sulkeutuu kahdestaan talviseen Skotlantiin: ei joulua, ei hössötystä, ei lahjoja, ei juhlia, ei koristeita, ei ylimääräisiä ihmisiä. Mutta taloon päätyy erinäisten sattumien kautta myös muita elämän kolhimia ihmisiä. Elfridan kaukainen sukulainen Carrie on palanut ulkomailta sydän särkyneenä ja Carrien teini-ikäisellä sisarentyttärellä Lucylla ei ole paikkaa missä viettää joulua. Sattumusten kautta taloon päätyy myös Sam, joka myös yrittää löytää uutta suuntaa elämälleen uuden työpaikan kautta, ja kun lumimyräkkä sulkee tiet, yksinäistä joulua odottanut Sam huomaakin  saaneen yllättävää seuraa. Jokaisella heistä on omat ongelmansa, jokainen heistä tarvitsee jonkun muun apua ja tukea ja jokainen heistä oppii jotain uutta elämästä ja itsestään.

Vaikka Talvipäivän seisaus näyttääkin päälle päin varsin kevyeltä kirjalta, ja sitä se osittain onkin, se käsittelee kuitenkin vakavia aiheita: vanhenemista, yksinäisyyttä, kuoleman hyväksymistä, anteeksiantamista ja uusia alkuja. Kirja kulkee vuorotellen eri henkilöiden näkökulmasta ja jos jotakin haluaa kritisoida, henkilöiden ääni ei aina erotu kovin selkeästi toisistaan. Pilcherin kirjoitustyyli on lempeää ja kuvailevaa, hän kirjoittaa hyvin yksityiskohtaisesti Skotlannista. Vuonna 2000 julkaistu kirja on viimeinen Pilcherin kirjoittama kirja ennen kuin hän vetäytyi eläkkeelle ja kirjasta onkin havaittavissa tiettyä sentimentaalisuutta. Teini-ikäisen Lucyn kaikki puheenvuorot eivät ehkä ole aina ihan iänmukaisia, mutta Pilcher osaa kuvata hyvin vanhenevan naisen tuntoja. Kustantaja kirjoittaa ajat sitten julkaistussa kirjaesittelyssä (ja hieman ehkä markkinahenkisesti hehkuttaen): ” Pilcher kirjoittaa kunnioittavasti ihmisistä, rakastaen kirjansa henkilöitä ja opettamalla lukijaa rakastamaan niin itseään kuin muita, olemaan armollinen, katsomaan virheitä sormien läpi. Kirja tulvii rakkautta, kiintymystä, ymmärtäväistä syliä. Se saa pahatkin asiat talttumaan lukijan sydämessä. … Kirja on rakkauden ylistys, Jumalan ylistys.” Hituisesta mahtipontisuudestaan huolimatta hyvin sanottu ja olen kommentista täysin samaa mieltä ;) Tästä alkaa minun jouluni….

 

 

Runolliset lapaset

Neidonkyynel

Neidonkyynel lapaset ovat saaneet innoituksensa runosta ja mallin luoja Emma Karvonen kuvailee lapasia näin: "Sirot palmikot kulkevat Neidonkyynel -lapasten pinnalla kuin kyynelten helminauhat."


Olen jo pitkään halunnut neuloa tämän mallin ja kun bookcrossing sivustolla roosa nauha -kirjavapautushaasteeni yksi voittajista toivoi lapasia, tulikin oiva tilaisuus testata mallia. Saajan toiveena oli ruskeaan sävyttyvään takkiin sopiva väri ja kun varastosta löytyi sopivantuntuinen lanka ja saajan käden kokokin tuntui sopivalta, ei kun toimeen. Lankana on Schachenmayrin Extra Merino - ihanan pehmyt lanka neuloa. Lisäsin mallin helmineulepaneeleihin muutaman silmukan lisää, jotta koko osuisi oikeaan. Puikot numeroa 3. Malli oli kiva neuloa, palmikot neuloituivat helposti ja taisinpa jopa oppia pitämään pikkupalmikoista ;). Lankaa näihin meni 65g, joten saatanpa neuloa lopusta langasta itselle pienet ranteenlämmittimet samalla mallineuleella.

Metsänneitojen yölaulu

Katsohan kristallivettä!
Soljuu se kyynelettä
salmeen hiljaiseen.
Laulavat helmiäiskalat.
Itsekin laulaa alat
yöhön hopeiseen.

Laulusi kilahtaa veteen
huutuevien eteen,
helmeksi simpukkaan.
Kuutamoyönä on väärin
laulaa mielin määrin...
Joudu jo nukkumaan...

Marja-Leena Mikkola

Tee teejoulukalenteri!

Aika monen neulojan lailla tulee vietettyä aika ajoin *jonkin verran* aikaa Ravelry-nimisellä nettifoorumilla. Vaikka Ravelry onkin englanninkielinen, sieltä löytyy myös useita suomenkielisiä palstoja, joissa keskustellaan enemmän ja vähemmän (köh, köh) myös muustakin kuin neulomisesta. Koska joulu puskee esiin, löytyy sieltä myös oma ketjunsa jouluasioille. Ja sieltä se sitten lähti.

Eräs palstalainen postasi ketjuun linkkauksen nettikaupan teeadventtikalenteriin. Ooo, mikä idea! Harmi vain, että teet olivat omaan makuun liian yrttisiä. No ei se mitään, äkkiäkös joku neuloja keinot keksi ja meillä onkin pystyssä oma teejoulukalenteri, jossa 5 hengen ringeissä lähetetään toisillemme teetä niin, että kukin saa joulukuuksi 24 yllätysteetä. Tätä odotan innolla! Mutta koska pidän joulusta, koska marraskuu on yleensä minun energisin kuukauteni ja koska on kiva näperellä, sain yhden ”koekaniinin”, jolle pääsin väsäämään teekalenteria. Saa nähdä miten yllätysteet uppoavat ;)

Teevarastoon tuli samalla ostettua jotakin pientä uutta ja hyödyntäessäni olemassa olevaa varastoa, totesin, että minulla on myös aika paljon teetä. Pitää ehkä tehdä ensi vuoden alussa teevuosikalenteri ja koota teepusseista ja irtoteestä nyssäköitä isoon purkkiin. Tuon kyllä paljon teetä, mutta monesti juodessa saattaa jumiutua tiettyyn teehen ja monesti aamut ovat sellaisia, että siinä mielentilassa saa valittua mitään, vaan aamu tee on tuttu ja turvallinen Yorkshire. Yllätyspurkin avulla säästyisi valitsemiselta ja teet tulisivat juoduksi tasaisemmin.

Pidän joulusta, tai oikeastaan vielä enemmän joulunodotuksesta. Joulukalenterit ovat varsin kiva juttu, mutta vähän kieltämättä olen parin viime vuoden aikana kauhistellut lapsille suunnattujen tavara-/lelukalentereiden kilpavarustelua. Lapset ovat valitettavasti aika helppo kohderyhmä markkinoijille. Itselläkin on ollut aikanaan ties mitä tarra-, suklaa-, tavarakalenteria, mutta ne eivät ole jättäneet mieleen suurempia muistikuvia. Kaikkein paras kalenteri oli äidin itsensä tekemä, jota äiti piti ehkä noin 3 vuoden ajan ennen kuin olin kouluikäinen. Kalenteri oli yksinkertainen koristeltu säkkikangaspussi, josta löytyi aina jotain mielenkiintoista. Pieniä tavaroita, ehkä jotain herkkuja ja joskus jokin suurempi yllätys. Keräsin pienenä pieniä muovieläimiä, joten yhtenä vuonna kalenterista löytyi erityisesti niitä. Jonain vuonna kalenteriin oli hajasijoitettu jokin legopakkaus. Yleensä puolessa välissä kuuta kalenterista löytyi jotakin isompaa (joka ei enää edes mahtunut pussukkaan), jokin lelu ennakkoon joululahjoista. Joka aamuinen yllätys oli taattu. Näin vanhemmiten olen tykästynyt kuvakalentereihin ja joulukuuta onkin odottamassa kolme sellaista. Yhdestä kalenterista jo vähän mietin, että raskinko edes aukaista luukkuja, kun tykästyin kalenterin kuvaan.

Nykyisenä nettiaikana netistä löytyy jos jonkinlaista kuva-, -runo tai arvontakalenteria. Mutta ilahduttavasti adventtikalenteriin voi käyttää myös mielikuvitusta. Neuloja voi neuloa sukkia jämälankavillasukkajoulukalenterissa tai huivia mysteerihuivikalenterissa. Joku voi törmätä vapautettuun bookcrossing joulukalenterikirjaan jossain julkisella paikalla. Tai BBC Sherlockista kiinnostuneet voivat jännittää tuleeko tänäkin vuonna kalenteria. Tai sitten voi nauttia teekalenterista joka päivä jonkin yllätysteepussin. Vaihtoehtoja on monia!